Mikä tekee asunnosta kodin?
26.01.2007 17.11Tuntuuko koti vain asunnolta jossa piipahdetaan? Mistä apu, jos näin on?
Koti on paikka, jossa on hyvä olla. Kotiin on hyvä palata. Koti-ikävä iskee vääjäämättä, kun on pitkään poissa. Kodissa tuntee itsensä onnelliseksi. Kotona perhe viihtyy yhdessä ja parisuhde kukoistaa.
Moni sanoo tietävänsä heti löytäessään uuden kodin, että tässä se on. Jo pihamaalla tai rappukäytävässä. Asunto tuntuu välittömästi omalta kodilta. Mutta joskus kun muuttaa uuteen kotiin, kotiutuminen ei luonnistukaan heti. Silloin kaikenlainen yhdessä puuhastelu auttaa tekemään uudesta miljööstä perheelle kotoisamman. Kannattaa tehdä kävelylenkkejä lähiympäristöön, tutustua naapureihin, etsiä uusia kavereita koulusta tai päiväkodista. Nopeampaan kotiutumiseen voi myös etsiä vinkkejä näiltä verkkosivuilta, sisustussuunnittelijalta tai vaikkapa fengshuista, ikiaikaisesta itämaisesta opista.
Joskus käy niin, että aiemmin kaikin puolin ihana koti alkaa tuntua vain asunnolta, jossa piipahdetaan suurimmissa käänteissä. Tärkeintä on selvittää, mistä on kysymys. Eikö asunto enää täytäkään uusia, tässä elämäntilanteessa tärkeitä tarpeita? Onko huoneita liian vähän tai paljon, tai onko pohjaratkaisu epäkäytännöllinen?
Syitä kannattaa selvittää myös yhdessä asuntokaupan ammattilaisen, kiinteistönvälittäjän kanssa. Monien tutkimusten mukaan jopa kolmasosa ihmisistä ostaa olennaisesti erilaisen asunnon, kuin mitä oli alun perin ajatellut. Välittäjä voi auttaa tarpeiden kartoituksessa, jolloin uuden kodin löytäminen onnistuu nopeammin. Esimerkiksi sijainti (paikkakunta, kerros, ilmansuunta, näkymät) on asunnon tärkein ominaisuus, jota ei voi korjata remontilla tai sisustuselementeillä.
Veera Hämäläinen-Lehtonen
markkinointijohtaja










