Kotikissa.info > Etusivu > Asuntomarkkinat > Kiinteistönvälittäjän barometri > Huhtikuu 2008 Kiinteistönvälittäjäbarometri

Huhtikuu 2008 Kiinteistönvälittäjäbarometri

16.04.2008 12.31

Kiinteistömaailman arvostettu Kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi asuntojen hintojen pysyvän nykyisellä tasollaan tai nousevan vain hieman seuraavan puolen vuoden aikana. Myyntiaikojen pidentymistä odottaa enää alle puolet välittäjistä. Asuntokaupan arvioidaan myös käyvän vilkkaana – kauppamäärien kasvua ennakoivien välittäjien määrä on lisääntynyt selvästi viime syksystä.

 Puolivuosittain julkaistava, Suomen kattavin Kiinteistönvälittäjäbarometri on yli 14 vuoden ajan ennakoinut hyvin asunto- ja tonttimarkkinoiden lähitulevaisuutta. Barometri toteutettiin nyt 28. kerran ja kyselyyn vastasi 551 Kiinteistömaailman kiinteistönvälityksen ammattilaista eri puolilta Suomea.

Markkinat toimivat, hinnat tasaantuneet

Puolet (50 %) kyselyyn vastanneista välittäjistä odottaa asuntojen hintojen pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden ajan. Hintojen nousua ennakoi kolmannes vastaajista, ja valtaosa (28 %) heistä arvioi nousun jäävän maltilliseksi, alle 3 %:iin. Hintojen laskua odottavien välittäjien määrä on kasvanut viime syksystä vain hieman, 17 %:iin (14 %).

’”Asuntomarkkinoiden kevättaivas ennakoi mukavasti kirkastuvaa – viime syksyn synkistyvät tunnelmat näyttävät olevan takanapäin, ja markkinoilla on havaittavissa selkeää tasaantumista. Asuntojen hintojen odotetaan pysyttelevän pääsääntöisesti nykytasollaan, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla odotukset hintojen vahvasta noususta ovat vähentyneet. Markkinat toimivat ja ovat varsin hyvin ennustettavissa, mikä on asunnonvaihtajalle ensiarvoisen tärkeää”, kommentoi barometrin tuloksia Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Eniten hintojen nousevia odottavia välittäjiä löytyy Hämeestä ja Kehyskunnista. Hintojen laskua ennakoivia välittäjiä löytyy eniten Pohjois- ja Keski-Suomesta – näiden alueiden välittäjistä noin neljännes arvioi asuntojen hintojen laskevan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Kauppa käy vilkkaana, myyntiajoissa ei suuria muutoksia

Asuntokauppojen määrän kasvua ennakoivien välittäjien määrä on lisääntynyt selkeästi viime syksystä – 45 % vastaajista odottaa kauppojen määrän kasvavan, kun viime syksynä vastaava luku oli 36 % vastaajista. Lähes yhtä suuri osuus välittäjistä, 42 %, odottaa asuntokauppojen määrän säilyvän nykyisellä tasollaan. Kauppamäärien laskuun uskoo vain 13 % välittäjistä, kun vielä syksyllä heitä oli 19 % vastaajista.

”Asuntokauppa on käynyt alkuvuoden aikana vähintäänkin viimevuotiseen tahtiin, ja kaupan odotetaan jatkuvan vilkkaana. Asunnoista on tällä hetkellä hyvä tarjonta ja vaihtoehtoja löytyy mukavasti. Markkinoiden toimivuuden ansiosta kuluttajat voivat tehdä asuntokauppoja turvallisin mielin, kunhan oma talous on arvioitu realistisesti”, summaa Rytkönen.

Asuntokauppojen määrän ennakoidaan kasvavan tasaisesti koko maassa. Eniten kauppojen määrän arvioidaan kasvavan Keski-Suomessa ja Länsi-Suomessa, joissa puolet välittäjistä odottaa asuntokauppojen lisääntyvän.

Myyntiaikoihin ei ennakoida suuria muutoksia, ja vajaa puolet (47 %) vastaajista ennakoi myyntiaikojen pidentyvän hiukan. Määrä on kymmenyksen vähemmän kuin viime syksynä, jolloin 57 % välittäjistä odotti myyntiaikojen pidentyvän. Yli kolmannes välittäjistä (38 %) odottaa myyntiaikojen pysyvän ennallaan, ja 15 % arvioi myyntiaikojen lyhenevän.

Kerrostaloasuntojen keskimääräinen myyntiaika on pidentynyt vuoden aikana koko maassa 9 päivää, 66 päivään.

Eniten myyntiaikojen odotetaan pidentyvän Länsi-Suomessa (55 % vastaajista) ja pääkaupunkiseudulla (53 %). Suurimmat odotukset myyntiaikojen lyhenemiseen on Pohjois-Suomessa, jossa 36 % välittäjistä odottaa lyhyempiä myyntiaikoja.

 

Uudiskohteista hyvä tarjonta

Kiinteistömaailman barometrissä kysyttiin nyt ensimmäisen kerran välittäjien näkemyksiä myös uudisasuntojen osalta.

Välittäjistä reilu kolmannes (39 %) odottaa uudiskohteiden hintojen pysyvän ennallaan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Lähes yhtä moni (36 %) arvioi hintojen edelleen hieman nousevan, kun neljännes vastaajista ennakoi hintojen laskevan.

Eniten uudisasuntojen hintojen odotettiin nousevan Hämeessä ja Itä-Suomessa, joissa 60 % välittäjistä ennakoi uudisasunnoille korkeampia hintoja. Suurimmat laskuodotukset uudisasuntojen hintoihin on pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla, joissa 35 % välittäjistä ennakoi hintojen laskevan.

Uudiskohteiden kauppamääriin ei ennakoitu suuria muutoksia – 41 % vastaajista arvioi määrän lievää laskua ja 35 % odottaa kauppamäärien pysyvän ennallaan. Eniten uudisasuntojen kauppojen ennakoitiin kasvavan Itä-Suomessa.

Uudiskohteiden myyntiaikojen odotetaan pääsääntöisesti pidentyvän – 66 % vastaajista arvioi myyntiajan pidentyvän ja 29 % pysyvän ennallaan.

”Uusien kotien markkinoilla tilanne on ostajan kannalta nyt erinomaisen hyvä – asunnon ostajilla on mahdollisuus tutustua ennen ostopäätöstä valmiisiin uudiskohteisiin, ja päästä muuttamaan uuteen kotiin jopa ilman pitkää rakennusajan odottelua”, sanoo Rytkönen.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen
Kiinteistömaailma Oy
p. 010 622 3011