Kevät 2003 kiinteistönvälittäjäbarometri
11.05.2004 12.31Noin 30 % vastaajista ennakoi hintojen pysyvän nykyisellä tasollaan seuraavan puolen vuoden aikana. Hintojen laskua odotti vain 2 % vastanneista.
Eniten nousuodotuksia on rivitaloasunnoissa ja omakotitaloissa. Kiinteistönvälittäjistä reilusti yli 70 % arvioi niiden hintojen nousevan seuraavan puolen vuoden aikana. Viime vuoden vastaavasta ajasta usko hintojen nousuun on edelleen vahvistunut.
Kiinteistömaailma on jo kymmenen vuotta tehnyt ketjuun kuuluvien kiinteistönvälittäjien keskuudessa kahdesti vuodessa kyselyn, joissa on ennakoitu seuraavan puolen vuoden näkymiä. Ketjun 20. kyselyyn vastasi 325 kiinteistönvälittäjää 52:lta eri paikkakunnalta. Aikaisemmat kiinteistönvälittäjäbarometrit ovat hyvin ennakoineet asuntomarkkinoiden lähiajan muutoksia.
Hintojen nousua ennakoidaan koko maassa
Eniten asuntojen hintojen nousuun uskotaan Hämeessä, jossa välittäjistä valtaosa eli 88 % arvioi hintojen nousevan seuraavan puolen vuoden aikana. Myös Pirkanmaalla, pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa on muuta maata enemmän välittäjiä, jotka odottavat hintojen nousevan.
Eniten hintojen laskuun uskovia on Pohjois- ja Itä-Suomessa, joskin laskua ennustavien määrä näilläkin alueilla on vain n. 7-8 % alueiden välittäjistä. Kaiken kaikkiaan hintojen nousua odotetaan yleisesti ympäri maata.
Kiinteistömaailma-ketjun toimitusjohtaja Paavo Aunolan mukaan asuntomarkkinoiden fundamentit ovat kunnossa:
– Asuntolainojen korot ovat ennätyksellisen matalalla tasolla. Kuluttajien luottamus oman taloutensa kehitykseen ja asunnonostoaikeet ovat poikkeuksellisen korkealla.
Aunolan mukaan asuntojen kysyntä ja tarjonta ovat suorastaan ällistyttävän hyvin tasapainossa. Niinpä hintojen nousu on ollut melko maltillista, vuositasolla 6-7 %.
– Monissa maissa hinnat ovat nousseet yli 15 prosentin vuosivauhtia. Hinnat olisivat saattaneet nousta meilläkin paljon enemmän, jos “ylimääräistä










