Kotikissa.info > Etusivu > Tositarinat > Välittäjä tutuksi > Huippumyyjiä kaikki tyynni

Huippumyyjiä kaikki tyynni

14.10.2008 09.49

Missä piilee ahkerasti kauppaa tekevän Kajaanin Kiinteistömaailman tiimin salaisuus?

Kajaanin Kiinteistömaailmassa työskentelee yrittäjä Keijo Siikaluoman johdolla kolme ahkeraa kiinteistönvälittäjää Taimi Widgren, Juho Kasa ja Jarkko Väisänen. Heidät kaikki on luokiteltu Kiinteistömaailman huippumyyjiksi, mikä on harvinaista yhdessä asuntomyymälässä. Tiimi pitää menestyksensä salaisuutena nopeaa ja henkilökohtaista asiakaspalvelua. Se tarkoittaa myös paljon näyttöjä. Jos asiakas on kiinnostunut tietystä kohteesta, se pyritään esittelemään hänelle heti eikä pyydetä odottelemaan seuraavan sunnuntain yleisesittelyä.

huippumyyjia.jpg

Juuri nyt Kajaanissa eletään hieman apeissa tunnelmissa maailmantalouden tilanteen sekä UPM:n päätösten vuoksi. Mutta kainuulaisella tyyneydellä tilanteeseen on suhtauduttu rauhallisesti eikä sille anneta periksi. Elämä – myös asuntokauppa – jatkuu ja monia hyviä hankkeita paikkakunnalla onkin jo vireillä.

Työtä tehdään persoonalla

Kajaanin Kiinteistömaailman yrittäjä Keijo Siikaluoma arvelee huipputiimin vahvuustekijän olevan sen, että he kaikki ovat aitoja persoonallisuuksia. Jokainen on omanlaisensa eikä pyri pitämään tiettyä työroolia yllä.
– Itse olen tehnyt tätä työtä 25 vuotta ja se tuntuu edelleen omalta. Pidän ihmisistä ja heidän kanssaan työskentelystä. On aina kiva mennä uuteen kohteeseen ja näiden vuosien jälkeen jo tunnenkin Kajaanin talot. Onneksi uuttakin rakennetaan koko ajan, Siikaluoma naurahtaa.

Iso tekijä hyvään tulokseen on koko Kajaanin porukan mielestä mainio yhteishenki. Työtä tehdään toinen toista tukien, yhteisvastuullisesti. Asiakkaista tai myyntikohteista ei olla mustasukkaisia, vaan etusijalla on aina asiakkaan etu. Vaikka työ on provisiopalkkaista eli kaikki tekevät tulosta itselleen, kukaan ei pidä työtoveriaan kilpailijana. Jos joku tiimistä on lomalla tai sattuu sairastumaan, toiset ovat valmiina palvelemaan hänen asiakkaitaan.

– Uskon, että hyvä henki näkyy ulkopuolellekin. Meillä on periaatteessa päivystysajat, mutta olemme paljon asuntomyymälässä, asiakkaiden tavoitettavissa eivätkä yllättäen eteen tulevat työtehtävät jää tekemättä, kuvailee Taimi Widgren.

Juho Kasa mainitsee yhdeksi valtiksi sen, että kaikki kiinteistönvälittäjät osaavat tehdä kaikki työvaiheet alusta loppuun. Myyntisihteeriä tiimillä ei ole, koska kaikki tekevät kaikkea.
– Me ollaan reipasta porukkaa, Kasa kiteyttää.

Yhteinen intohimo: karaoke

Ahkera ja työstään innostunut joukko osaa kuitenkin pitää huolta myös vapaa-ajastaan. Sen kukin viettää tavallaan, esimerkiksi Taimi Widgren liikkuu ja kuntoilee mielellään aina, kun aikaa jää.

Mutta eikös vaan vapaallekin heittäydytä välillä yhdessä. Kun sopiva aika löytyy, porukka kokoontuu Juho Kasan kotiin laulamaan karaokea. Jarkko keskittyy Teräsbetonin, Taimi Paula Koivuniemen, Keijo Juha Watt Vainion ja Juho itse Frederikin tuotantoon. Laulamisen ja yhdessäolon iloa riittää.
Toisinaan tiimi myös matkustaa yhdessä. Yhtenä vuonna he kävivät yhdessä Espanjassa tutustumassa paikalliseen kiinteistönvälitykseen. Tämän vuoden lopussa lienee taas aika nousta lentokoneeseen ja reissata yhdessä etelän aurinkoon.

– Se on sellainen hauska Keijon järjestämä porkkana, Juho Kasa kiittelee.

Teksti: Terhi Friman

Kuva: Pekka Agarth

Kiinteistömaailma-ketju ylläpitää huippumyyjä-listaa, jolle pääseminen edellyttää onnistumista useissa etukäteen määritellyissä kiinteistönvälittäjän työhön liittyvissä tehtävissä. Ketjun reilusta 750 välittäjästä sata parasta saa vuosittain huippumyyjän statuksen. Huippumyyjäksi pääseminen on kunnia-asia jokaiselle kiinteistömaailmalaiselle.